sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

19.04.2010 Haavoittuneen enkelin tarina.

Enkeli oli havoittanut toisen siipensä ja hän oli huonovoitinen ja surullinen.
Enkeli oli meren rannalla ja kaksi poikaa näki enkelin ja toinen pojista meni enkelin luo ja kysyi:
"Hei, oletko loukannut siipesi?"
-Mi-minä olin lentelemässä kunnes lintu tormäsi minuun ja putosin tosi korkealta siipeni päälle ja jalkaankin koskee. Voisitteko millään auttaa minua?"
Enkeli vastasi.
"Voidaan ilo mielin, toinen pojista vastasi.
"Kiitos, enkeli sanoi.
Ja niin pojat kantoivat enkelin pieneen kylään.
"Hei, minä olen tämän kylän paras hoitaja" Mari Hoitosalo sanoi.
"Voisitko parantaa siipeni?" Enkeli kysyi.
"Voin toki, Mari vastasi.
Ja niin enkelin siiipi parantui ja hän jatkoi lentämistä ja hän eli elämänsä onnellisesti loppuun saakka.
Tekijä: Rita

Haavoittunut Enkeli

Olipa kerran Enkeli jonka nimi oli Milla hän huomasi
pienen lapsen joka oli pudota sillalta, mutta Milla huomasi hänet ja vei hänet omaan kotiinsa.Millan tukka oli vaalea.Hän lensi yli ison ison pellon jossa oli tuhansittain kukkia hän lensi maahan ja poimi kukkia,Ja hän kuuli huudon se oli lapsen ääni se huusi (APUAA)hän lähti ja voi hän törmäsi pusikkoon ja menetti tajunsa. Kohta kuitenin kaksi poikaa tuli joilla oli baarit he kantoivat hänet läheiseen kylään.Parin tunnin päästä Enkeli oli jo toipunut tömäyksestä,Hän huomasi sen lapsen jonka oli pelastanut sillalta lapsi antoi Enkelille kukkia.Enkeli tuli hyvälle mielelle kun sai kukkia.Lapsen nimi oli Maria hän piirsi enkelistä piirroksen ja laittoi tuvan seinälle kun enkeli huomasi piirroksen hän
sanoi Marialle että hieno kuva kahden päivän päästä enkeli leteli taas peltojen poikki.



-lyydia-

torstai 8. huhtikuuta 2010

Peppi Pitkätossu näytelmä

Kolmas luokkalaiset menivät keskiviikkona 7.4.2010 katsomaan Mikaeliin Peppi Pitkätossua.Se oli hyvä näytelmä.Näytelmässä oli Pepin lisäksi Tommi,Annika,Ryöppyvaara,Herra Tossavainen,Pepin heppa,Pepin luokka toverit,merimiehet,poliisit,Pepin isä,kaksi rosvoa ja sirkuksen ohjaaja.

Peppi Pikätossu Mikaelissa (teatteriesitys & musiikkiesitys)

7.04.2010 Kävimme 3.lk katsomassa Peppi Pitkätossu teatteriesitystä Mikaelissa.


Alussaa Tommin ja Annikan luokan oppilaat harjoittelivat kuorolaulua.
Esityksen aikana Peppi meni Sirkukseen ja Tommin ja Annikan äitin järjestämiin juhliin.¨
Sirkuksessa esiityi voimamies, pelle ynnä muita.
Pepin isäkin tuli käymään kylässä, tai oikeastaan tuli hakemaan Peppiä merelle.
Pepin isän nimi oli Kapteeni Pitkätossu.
Pepin oli hankala päättää että jäisikö huvikumpuun vai lähtisikö merelle.
Mutta Peppi päätti ettei ystäviä voi jättää suremaan.

Esitys oli ihan hauska, suosittelen menemän katsomaan.

Terveisin Rita.